En muistanutkaan, kuinka kunnon vatsataudin kokeminen yhdessä voi kahta ihmistä yhdistää. Myöhään sunnuntai-iltana alkoi oma oksentamiseni ja ripuloimiseni, jota jatkuikin sitten maanantaiaamuun asti. Maanantai-illalla löi vielä hitonmoisen kuumepiikin päälle, ja Outi kantoi peittoa ja kuumavesipulloa, kun minä hoidin hytisemispuolen. Aamuyöstä, kun oma oloni alkoi jo helpottaa, rupesi Outilla kiertämään, ja sama rumba hänellä, tosin ilmeisesti selvisi ilman kuumetta.

Olemme makoilleet kaksi päivää voipuneena, katselleet leffoja ja nauttineet yhdessäolosta, vaikka sairastuneestakin. Itse asiassa varsin mukavaa. Eikä vessassa käyntejä tarvitse tämän shown jälkeen taatusti enää ujostella! Kissamme on ollut kyllä varsin ihmeissään, kun nuo molemmat möllöttävät kotona päivät pitkät ja välillä päästelevät hänen vessassaan outoja ja pelottavia ääniä. Ei ole Ansa-parka tiennyt oikein, miten päin olisi.

Sitä muuten aina pääsee ylpistymään, kun ei vatsataudin kourissa makaa viiteen vuoteen, ja unohtamaan, miten paljon sitä p....a ihmiseen oikein mahtuukaan. Vaan nytpä muistan taas. Kiitos, Luontoäiti!