Käväisin Köpiksessä SAS:in lennolla. Eipä voi kuulkaas suositella tuotakaan lentoyhtiötä nykyään kenellekään.

Ensinnäkin, matkustamon tilat turistiluokassa ovat aivan karjavaunun luokkaa. Tällainen hiukankin pitempijalkainen saa kärsiä tosissaan, sillä polvet eivät meinaa mahtua penkkien väliin, joten matkustamisesta tulee yhtä tuskaa. Minulla on eilisestä ja tämänpäiväisestä lennosta ihan alaselkä jumissa, vaikka lennot eivät kestäneet kuin kaksi tuntia suuntaansa.

Toinen juttu on, ettei turistiluokassa saa Euroopan lennoilla enää yhtään mitään tarjoilua ilmaiseksi. Paska voileipä ja kokis kustantavat matkustajalle kokonaista kuusi euroa. Edes vesipulloa ei ilman parin euron pulitusta koneessa saanut.

Ja nyt bonuksena vielä tämä laskutelinehässäkkä Dash 8-400 koneiden kohdalla. Viikon sisään jo kaksi laskutelineen pettämistä, ja koko malli lentokiellossa, mikä on aiheuttanut kaaoksen SAS:n matkustajille. Tänä aamunakin Kastrupissa oli lentoinformaatiotaulu täynnä "Cancelled"-viestejä, ja pikku kaaoksen poikanen aluillaan.

Minä veikkaan henkilökohtaisesti, että SAS ajautuu kohtapuoliin selvitystilaan.