Lensimme maanantaina Newarkiin ja siitä autolla New Yorkin läpi Long Islandille. Missasimme New Yorkin liikennehässäkässä yhden tärkeän GPS:n opastaman käännöksen ja päädyimme ajelemaan iloisesti Harlemin ja Bronxin läpi, mutta yllättävän hyvinhän tuo sujui. Tummia hahmoja ei jostain kumman syystä näkynyt. Jospa he olivat kaikki siestalla alkuiltapäivästä.

Melville oli pikkuinen kylä keskellä vehreää Long Islandin saarta. Valitettavasti aikataulumme oli niin kiireinen, etten ehtinyt edes näpsäistä nopeaa kuvaa New Yorkin silhuetista, joka on kyllä kuvaamisen arvoinen.

Tiistaina sitten JFK:lta viiden ja puolen tunnin lento Pohjois-Amerikan vastakkaiseen alanurkkaan, San Diegoon. Täällä ollaan nyt toista päivää, ja huomenna lennämme Phoenixin kautta takaisin Lontooseen.

San Diego on kyllä mukavan oloinen kaupunki. Väki on täälläpäin varsin rentoa ja meksikolainen veri virtaa selvästi ihmisten suonissa. Hauskaa mennä kokouksiin, missä meitä kravattikauloja vastassa on ihmisiä shortseissa ja läpysköissä. Tänään päätimme pomon kanssa jättää kravatit hotelliin, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu, koska täällä alkaa olla varsin kuuma tänään.

Ai niin, eilen söin ensimmäistä kertaa elämässäni meribassia, joka oli loistavaa. Pitää pitää mielessä, että The Fish Market San Diegossa on visiteeraamisen arvoinen paikka. Todella hyvää ruokaa, erittäin hyvä palvelu, mutta jenkkiläisen edullinen hintataso.

Mutta kyllä täällä toisella puolella maailmaa ikävä kotiin oman kullan kainaloon tulee, varsinkin iltaisin. Poissa hyvä, kotona paras!