Japanilaisessa yliopistossa on tehty mielenkiintoinen tutkimus, jossa opiskelijat ja viisivuotiaat simpanssit osallistuivat nopeaa lähimuistia mittaaviin tehtäviin. Tehtävissä näytettiin kosketusnäytöllä ensin numeroita 1-9 tietyn aikaa, ja sen jälkeen koehenkilön piti muistaa missä kohdassa kukin numero oli ja koskettaa numerot järjestyksessä yhdestä yhdeksään.

Ensimmäinen tehtävä oli helpompi, ja siinä simpanssien ja ihmisten onnistumisprosentit olivat samat - mutta simpanssit suoriutuivat tehtävistä nopeammin. Paras simpanssi valittiin kakkostestiin, jossa numeroiden näyttöaikaa lyhennettiin vähitellen, kunnes alarajalla numerot näkyivät ruudussa enää 0.2 s ajan. Tässä vaiheessa ihmisten suoritustaso romahti onnistumisprosentti putosi 40:een - mutta paras simpanssi Ayumu piti prosenttinsa edelleen tiukasti 80:ssa.

Tulos on aika yllättävä, ja sille on löydetty parikin selitystä. Yksi niistä on, että ihmisaivot ovat joutuneet luopumaan supernopeasta lähimuistista ja hahmontunnistuksesta kielellisen kehityksen hyväksi. Toinen selitys on simpanssien ikä - on väitetty, että vanhemmiten ihmisaivot menettävät tällaisen kyvyn, joka nuorilla aivoilla on. Seuraava looginen jatkotutkimus onkin sitten laittaa viisivuotiaat simpanssit ja samanikäiset ihmislapset testiin.