Tämä on ollut viimeinen työviikkoni täällä Fleetissä, ja lähden reilun tunnin päästä Heathrowlle ja takaisin Suomeen. Työkaverit kuulemma haluavat kohta toivottaa minulle hyvää jatkoa, mutta voin hyvin tappaa aikaani kirjoittamalla tilinpäätöstä tästä ajasta.

Viimeiset kahdeksan kuukautta brittiläisen firman palveluksessa - ja siitä ajasta yli puolet täällä Englannissa vietettyä aikaa - on tuonut uutta näkökulmaa elämääni, sekä ammatilliseen että yksityiseen. Kulttuurishokki oli loppujen lopuksi pienempi kuin odotin, mutta kyllähän sitäkin on ollut. Tässä listaa päällimmäisistä asioista, jotka jäivät mieleen, sekä positiivisista että negatiivisista:

Työkaverit

Työkulttuuri täällä on erilainen kuin Suomessa, eivätkä välit työkaverien kesken ole aina niin välittömät kuin olen tottunut, mutta kyllä täytyy sanoa, että pääosin asiallisten ja mukavien kollegojen kanssa olen saanut töitä tehdä. Brittiläinen käyttäytyy töissäkin monesti varsin jäykästi, eivätkä ärräpäät lennä ristiriitatilanteissakaan. Minusta onkin tullut ekspertti poimimaan piilomerkityksiä ihmisten muodollisten sähköpostiviestien takaa. Ikävä tulee niitä perjantai-iltapäiviä, jolloin varsin levoton ja kaksimielinen juttu lensi maisemakonttorissa, naisten lyödessä lisää löylyä kiukaalle kunnes miehet punastelivat! Ei poliittinen korrektius täällä ihan kaikkea sentään ole pilannut.

Ruoka

Jos pidät rasvaisesta, suolaisesta, lihottavasta ja varsin vähän mitään hyödyllisiä ainesosia sisältävästä "ruuasta", tervetuloa brittiläisen keittiön ihmeelliseen maailmaan. Tätä maailmaa hallitsevat pekoni, vaalea leipä, herneet, ranskalaiset perunat, pihvit ja mikroateriat. Paikallisessa ruokakaupassa perunalastuosasto on yhtä iso kuin vihanneshylly. Ei mikään ihme, että tämä kansa lihoo vauhdilla Euroopan läskeimmäksi poppooksi. Kun britti laittaa "hienompaa" ruokaa tai lähtee ulos syömään, on mielessä , kiitos siirtomaa-aikojen, mielikuvituksettomasti curry kaikissa muodoissaan. On kummallista, että maassa, jossa on niinkin monta Michelin-ravintolaa, on niin vaikeaa törmätä ravintolaan, jonka taso yltäisi lähellekään suomalaista keskivertoravintolaa. Eilen illalla osuin onnekseni (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) Fleetin parhaaseen ravintolaan, joka oli italialaisen perheen omistuksessa ja hoidossa. Loistava ruoka, välitön, loistava palvelu. Joten toivoa on!

Palvelu

Oletko kuullut, että Englannissa olet kaupassa Sir ja sinua palvellaan kuin kuninkaallista? Ehkä tuo on pitänyt joskus paikkansa, mutta ei enää nykypäivänä. Kauppojen myyjät ja ravintoloiden tarjoilijat ovat tavallisesti nuoria naisia (vähemmän miehiä), joita ei voisi näemmä vähempää kiinnostaa asiakkaiden palvelu. Ei ole ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun olemme Outin kanssa seisoskelleet vaate- tai kenkäkaupassa ja turhaan odottaneet palvelua keneltäkään. Viimeinen tällainen kokemus oli kenkäkaupassa toissapäivänä. Seisoin hölmön näköisenä liikkeessä viisi minuuttia, olin siististi pukeutunut maksava asiakas, jonka myyjä selvästi näki. Ei reaktiota, joten kävelin tyynesti pois.

Maaseutu

Onneksi satuin asumaan seudulla, joka on tyypillisintä brittiläistä maaseutua. Heti Fleetin ulkopuolella , polkupyöräetäisyydellä avautui Enid Blytonin ja Agatha Christien maailma piskuisine kylineen, vanhoine kirkkoineen ja uneliaine kylänraitteineen. Upeita metsä- ja peltomaisemia, kumpuilevaa, vehreää maastoa, jossain vanha mies vahaamassa vanhaa Morganiaan. Tämä oli sitä Englantia, jota tulen ikävöimään. Toivottavasti se ei ole täysin katoavaa kansanperinnettä, mikä ei vaikutakaan todennäköiseltä - britti osaa arvostaa ja säilyttää vanhoja asioita. 300 vuotta vanha talo, joka on täysremontin tarpeessa, myydään kolminkertaiseen hintaan verrattuna upouuteen, toimivaan asuntoon!

Byrokratia

Englanti on vieläkin käsittämättömän takapajuinen byrokratian suhteen. Hallituksen laatimat tiukat lait rahanpesun kitkemiseksi tekevät sähköisestä pankkiasioinnista yhtä tuskaa - ja kuten blogiani seuranneet muistanevat, jopa pankkitiln avaaminen on täällä pitkä ja turhauttavan hankala prosessi. Tätä puolta ei todellakaan tule ikävä. Tervetuloa Suomi ja toimivat pankkiasiat!

Ihmiset

Britit ovat pääosin varsin kohteliasta kansaa (paitsi kaupoissa). Kadulla on tavanomaista tervehtiä ventovieraitakin ystävällisesti, mistä tulee mukava fiilis. Avuliaisuus on myös ollut täällä ihan toista luokkaa kuin koti-Suomessa: eräänä päivänä viime kesänä Outi käveli kainalosauvojen kanssa Fleetin keskustassa matkalla majapaikkaamme. Kohdalle pysähtyi auto, vanha nainen avasi sivuikkunan ja tarjosi kyytiä! Voisitteko kuvitella moista tapahtuvan Suomessa, jossa ihmiset kävelevät eteenpäin jalkoihinsa tuijottaen? Tästä jäi oikein positiivinen mieli.

LVI

Uskokaa pois, kaikki mitä brittien LVI-alan "osaamisesta" sanotaan, pitää paikkansa. Asunnot ovat pääosin kylmiä ja vetoisia, lattialämmityksestä kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, hotellien kylppäreissä on kokolattiamatot (parhaimmillaan liimattuna puoleenväliin ammeen reunaa asti), ikkunat ovat yksilasisia. Vedenpaine on valtaosin onnetonta, eikä hanoista aina tule lämmintä vettä. Suomalaiset Oras-sekoittimet ovat pelkkää unelmaa - tyypillinen käsienpesuallas on edelleen sellainen, jossa on erikseen hana lämpimälle ja kylmälle vedelle. Bideet loistavat poissaolollaan. Astioiden kuivauskaappeja ei ole. Täällä tekisi suomalainen LVI-osaaja ja markkinoija kovan tilin!

    * * *

Jaahas, tuolta tulevat työkaverit. Vähiin käy ennen kuin loppuu!