Kuten kaikki valitettavasti jo tietävät (meidän ei sallittu olla asiasta tietämättömiä), on "sananvapauden" nimissä nettiin laitettu kiertämään pääministerin yksityishenkilönä toiselle yksityishenkilölle (jonka kanssa hän oli suhteessa) laittamat tekstiviestit.

Valitettavasti minään yllätyksenä ei tullut se, miten kansan suunnaton tekopyhyys ja moralisointi on tällä viikolla eri foorumeilla kukkinut. Rivoja tekstareita naisystävälle, aikuinen mies, hyi häpeäisit senkin irstailija. Eihän aikuisella ihmisellä (ainakaan poliitikolla) nyt saa seksielämää olla, herttinen sentään.

Olen lukenut Vanhasen viestit, ja tunnustan sen tässä häveten.

Häpeän puna johtuu siitä, että luettuani ne minulle tuli voimakas tunne tirkistelystä. Viesteistä minua katseli yksityishenkilö Matti Vanhanen. Keski-ikäinen, rakastunut tai ainakin hyvin ihastunut, hullaantunut mies, joka on löytänyt pienen häivähdyksen taaksejäänyttä nuoruuttaan ja havainnut olevansa yhä seksuaalinen olento ja mielellään joskus romanttinen hömppä. Kukapa meistä ei olisi sitä huumaavaa ja hyvää tekevää tunnetta joskus kokenut. Eivät nuo tunteet ole kiellettyjä kahdelta aikuiselta ihmiseltä eikä niissä ole mitään kummallista. Jessus, että elämämme kävisi tylsäksi, jos aikuinen seksielämämme loppuisi viisikymppisenä.

Minua katseli myös yksityishenkilö Matti Vanhanen, joka pohtii ahdistuneena julkisen roolinsa ja yksityiselämänsä välistä ristiriitaa ja juopaa, julkisen vallan vastuuta ja sitä, miten median (ja Ruususen) vastuuton käytös vaikuttaa häneen, joka juuri haluaa suojella yksityiselämäänsä riepottelulta ja retostelulta. Miestä, joka yrittää pitää yksityisen elämänsä erossa julkisuudesta mutta ei kykene siihen, koska lähipiiri pettää hänet.

Viestit asettavat myös Ruususen väitteet tylyn tekstiviestin kautta tapahtuneesta suhteen lopettamisesta hyvin eriskummalliseen valoon, sillä niistä käy ilmi, että Vanhanen on koettanut perustella Susanille omia kantojaan moneen kertaan ja toppuutella häntä julkisuuden kanssa, joka tahtoo repiä poliitikoista kaiken irti. Turhaan yritti, kuten tiedämme.

Matti, olen puolestasi ylpeä, että osaat ja uskallat kirjoittaa naiselle jotain niin kaunista kuin sun hiustesi tuoksu on tyynyllä. Veikkaan, että moni nainen punastuisi ikihyviksi mielihyvästä, jos me jörrikät joskus osaisimme puhua heille noin. Kaiken kaikkiaan viesteissä ei ollut kerrassaan mitään, mikä olisi ristiriidassa julkisen roolisi kanssa (jokainen meistä ajattelee joskus huonona päivänä tekevänsä paskaduunia). Jos jotain, niin olen entistä vakuuttuneempi kykenevyydestäsi hoitamaan vaativaa virkaasi, koska näen, että julkisen minäsi takana olet säilyttänyt inhimillisyytesi, eikä inhimillisyys saa milloinkaan olla politiikalle vierasta.

Olen ollut viime päivinä hyvin pettynyt siihen, että kun julkisuuteen tulee niinkin yllättävä tieto kuin se, että keski-iän ohittamassa oleva poliitikko voi olla edelleen seksuaalinen ja tunteva olento, niin maastamme löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden mielestä moinen on "hävettävää" ja "törkeää". Ilmeisesti kreikkalainen, alunperin Platonilta peräisin oleva ja sittemmin kristinuskoon periytynyt oppi materian pahuudesta ja ruumiin saastaisuudesta puhtaan sielun vankilana elää ja voi hyvin kansan keskuudessa edelleen. Ilmeisesti tällaisten kommentoijien omaa elämää onkin värittänyt voimakas seksuaalisuuden kieltäminen. Oikeastaan heitä käy sääliksi.

Eniten minua on pistänyt vihaksi se, miten vähän niiden lukuisten äänekkäiden törkeää, millaista tekstiä pääministeriltä -kommenttien sekaan on mahtunut törkeää, miten minut altistettiin tietämään tällaisia asioita toisen ihmisen yksityiselämästä -viestejä.

Anteeksi, yksityishenkilö Matti Vanhanen, että tirkistelin yksityistä elämääsi, joka ei hitto vie kuulu kyllä yhtään kenellekään. Toivon, että tästä episodista sukeutuisi edes jotain positiivista ja aloitettaisiin julkinen, vakava keskustelu siitä, missä kulkee sananvapauden raja ja median vastuu omista tekemisistään.  Myös päätoimittajien pitäisi osata hävetä tekemisiään, eikä aina piiloutua "kansa haluaa tietää" -tyyppisen sananvapauden irvikuvan taakse.