...on se, kun voi istuskella ihan kaikessa rauhassa sohvalla ja siemailla viinilasillista.

Meillä oli tytön kanssa upea viikonloppu, täynnä yhdessä touhuilua. Tyttökin sanoi tänään kun meni äidilleen, että olipas kiva viikonloppu! Tällaisina hetkinä on helppoa olla edes himppasen ylpeä siitä että voi olla oikea isä lapselleen, vaikka eronnutkin. Elämä ei ole aina niin yksinkertaista ja selkeää sille tapaavalle huoltajalle - toisella tulee uusi elämä, tytölläkin on nyt pikkuvelipuoli, tulee kaikenlaista mutkaa matkaan. Mutta tuollainen kuusivuotiaan toteamus, ja sen päälle vielä huokaisu, että hän odottaa, milloin seuraavan kerran nähdään (vaikka se on jo ylihuomenna!), on paras palkinto minkä isä voi saada. Tunne ettei ole ihan pahastikaan mennyt metsään isänä, vaikka itsensä kanssa hukassa välillä olisikin.

R tekstaili ja houkutteli luokseen valkoviinille, mutta pysyin lujana enkä mennyt. Ajatus kieltämättä houkutti hiukan, mutta hänen pitäisi jo tietää, ettei minusta tule hänelle miesystävää. Ystävä ehkä, mutta nyt senkin yrittäminen on liian vaarallista.