Joululomareissulla myönnyin Outin ajatukseen hankkia kissallemme Ansa Ikoselle pikkukaveri. Ansa kun on päiviä kotona yksin, niin ajattelimme, että olisi mukava, jos hänellä olisi seurustelukaveri. Toissapäivänä sitten haimme Iistä pienen, pikimustan nartunrääpäleen, joka nimettiin teeman mukaan (ja aika ironisesti, niin pieni kuin uusi killi on) Siiri Angerkoskeksi:


Siiri on varsinainen hyrinäkone, ja perso tulemaan syliin. Ekana iltanaan meillä hän kiipesi kaulalleni, otti siinä mukavan asennon ja rupesi hyristellen nokosille. Oikein söpö ja utelias kissa - ja ilmeisesti hän on jäänyt isossa pesueessa alakynteen, sillä nyt on ahminut ruokaa kuin ei ennen olisi sitä koskaan kylläksensä saanut.

Ansan ja Siirin alku on ollut kissoille tyypillinen: Ansa olisi kyllä innokas rupeamaan Siirin kanssa juttusille ja leikkimään, mutta Siiri on pari ekaa päivää vielä sähissyt. Hänellä on paljon enemmän totuttelemista, uusi ympäristö ja uudet hajut, joten ei kai tuo ihme ole. Nyt Siirikin alkaa jo suopua vanhan rouvan seuraan, ja haistelu ja varovaiset puskemiset ovat käynnissä. Epäilenpä, että viikon sisällä nuo katit ovat jo ylimpiä ystävyksiä. Mukava tietää, että kun me olemme poissa päiväsaikaan, kissoilla on toisistaan seuraa - ja saahan siinä uutta jännitystä elämään, kun pääsee arvuuttelemaan, missä pahanteossa katit ovat nyt olleet, kun isäntäväki tulee kotiin.