Olemme olleet Outin kanssa yhdessä nyt hiukan vajaa seitsemän kuukautta. Muutimme yhteen tosi äkkiä, ja sitten suhteemme joutui kovan haasteen eteen, kun minä lähdin Englantiin luomaan uutta uraa itselleni. Pakko sanoa, että suhteemme kävi välillä lähellä karikkoja, ja taisipa pohja pari kertaa karahtaakin - mutta kiinni kiville emme juuttuneet, vaan puskimme eteenpäin, avauduimme toisillemme. Se luottamus toiseen löytyi sieltä, totuuden puhumisen takaa.

Liian moni suhde kuolee siihen, etteivät ihmiset ole toisilleen rehellisiä. Se johtaa vain siihen, etteivät ihmiset seurustele oikeasti toistensa kanssa, vaan sen kuvan kanssa, minkä se toinen on halukas itsestään toiselle antamaan. Jos kasvojen edessä rupeaa pitämään naamiota, löytyy ajan mittaan sen taakse piilotettavaa aina vain enemmän.

Viime viikolla keskustelimme suhteestamme taas rehellisesti, ja äkkiä tie eteenpäin oli kummallekin selvä:  kihloihin! Kihlautuminen toisi ikään kuin edes jotain varmuutta tässä epävarman tulevaisuuden tilanteessa. Niinpä me sitten tänään kävelimme kultasepänliikkeeseen ja ostimme kihlat. Eli sitä on sitten niin kuin mennä päräytetty tässä kihloihin. Täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut tätä itsestäni vuosi sitten, kun tämän päiväkirjan aloitin. Olo on helpottunut, kun tulevaisuuteen voi katsoa luottavaisemmin nyt. Tuntuu kuin olisin ihan eri ihminen kuin se, joka tämän päiväkirjan aloitti. Se on hyvä tunne, kuulkaas. Tuntuu hyvältä kulkea eteenpäin yhdessä, samaan suuntaan katsoen.

Rakkaus on kyllä totisesti ihmeellinen voima.