Katsoimme juuri Outin kanssa Roman Polanskin Inhon, joka on kuvaus nuoren mielen pirstaloitumisesta ja sairastumisesta, mutta myös seksuaalisuuden oudoista pohjavirroista, jotka hämmentävät, kauhistavat, pelottavat ja kiihottavat nuorta mieltä samaan aikaan.

Hieno, hieno elokuva. Ja pelottava samaan aikaan.

Symboliikka oli vahvaa. Pöydällä hiljalleen mätänevä, erehdyttävästi sikiön näköinen jänispaisti. Vähä vähältä asunnon seinissä etenevä halkeama, joka lienee metafora mielen luhistumisesta. Twin Peaksin Bobia muistuttava, eläimellinen mieshahmo, joka lymyilee asunnossa ja ajoittain raiskaa Carolin (hänen mielessään). Musiikkia oli hyvin vähän, ja se tuki elokuvan tärkeimpiä - ja pelottavimpia - kohtauksia. Ainut, mitä kaipasin, oli että varsinaisten ulkoisten tapahtumien osalta leffa olisi ollut vielä niukempi. Loppupuolella ruumiiden tehtailu mielestäni hiukan pilasi tunnelmaa - olen sitä mieltä, että Polanski olisi saanut elokuvasta vielä tehokkaamman, jos kaikki olisi tapahtunut vain Carolin mielessä, eikä todellisuudessa.

Mutta kaiken kaikkiaan voin suositella lämpimästi. Tämä on leffa, jota ei kannata jättää katsomatta.