Katsoin eilen illalla myöhään digiboksilta vanhahkon tallenteen: Prisman ohjelman siitä, miten Yhdysvaltojen kreationistit hyökkäävät Darwinin evoluutioteoriaa vastaan. Ihan viihdyttävä dokumenttihan tuo oli, ja kaikki hörhöt Behestä, TalkOriginista ja Discovery Instituten silmäätekevistä lähtien olivat edustettuina. Erityisesti nauratti tämä "luomismuseo", jossa lapsiparoille opetetaan naama pokkana, miten dinosaurukset elivät sulassa sovussa yhdessä ihmisten kanssa joitakin tuhansia vuosia sitten. Oli oikein tietokoneen ohjaamat nuket ja mekaaniset dinot laitettu isolla rahalla tekemään vaikutuksen ihmisiin.

Se, mikä minua hätkähdytti ja hiukan pelottikin, oli että tutkimuksen mukaan jopa 30% briteistä ei usko evoluutioteorian olevan aito tieteellinen teoria. Pitäisiköhän UK:n erota NATO:sta, kun tuntuu, ettei valtameren takainen ystävyys oikein hyvää tee saarikansalle: Amerikan Yhdysvalloista on onnistuttu kopioimaan jo liikalihavuus kansanterveydellisine ongelmineen ja jatkuva terrorismin pelko, kun kuljetaan Bushin pyörityksessä käsi kädessä ympäri maailman kriisipesäkkeitä. Nyt kopioidaan sitten luomisuskoa ja viedään isoa kansanosaa takaisin kohti keskiaikaa.

Discovery Instituten julkisuuteen vuotaneen kiilaperiaatteen mukaisestihan ko. laitoksen ja koko kreationistisen kansanliikkeen perimmäinen päämäärä on Jumalan Valtio, jossa kaikki opetus ja sivistys tapahtuu Raamatun lähtökohdista. Kenen mielestä tämä olisi askel hyvään suuntaan ja edistystä?

Aivan.